TENAVAT-musikaali Porvoossa 5.11. – 13.11.2011
Ensimmäistä kertaa Suomessa esitettävän TENAVAT-musikaalin Broadway versio Porvooseen!
Charles M. Schulzin kuuluisaan sarjakuvaan pohjautuva TENAVAT-musikaali saa ensi-iltansa lauantaina 5.11.2011. Säveltäjä Clark Gesner kirjoitti 60-luvun alussa muutamia kappaleita Tenavat-sarjakuvaan perustuen ja hyvän palautteen innoittamana jatkoi sävellystyötä ja käsikirjoitti vuonna 1967 ensi-iltansa saaneen musikaalin You´re a Good Man, Charlie Brown. Esitys nähtiin Broadwayllä jo vuonna 1971 ja vielä vuonna 1999 siitä kirjoitettiin Broadwaylle uusittu versio, johon sävellettiin kaksi uutta kappaletta. Juuri tämä uusin Broadway-versio tullaan näkemään Porvoossa. Suomessa tätä versiota ei ole aikaisemmin esitetty.

Asiat muuttuvat aina vain paremmiksi, kun Ressu, Tellu, Eppu ja muut juhlivat pyöreäpäistä poikaa tässä minimusikaalissa, joka pohjautuu Tony-palkittuun näyttämömenestykseen. Oivaltavaan ja ikoniseen tarinaan kuuluu kaikkea: baseballia, ystävänpäivän jännitystä, rasittavia kotiläksyjä ja tietysti yksi verraton beagle. Clark Gesnerin kappaleet – kuten esimerkiksi tunnussävel ja Happiness – ovat eloisia ja mieleenpainuvia. Hauskuus ei laannu, näitpä tämän sitten ensimmäistä tai viidettäkymmenettä kertaa. Liity hyvän miehen hyvään seuraan!
Esityksen ohjaa Samuel Harjanne, kapellimestarina toimii Merzi Rajala ja koreografina on Heikki Hautajoki. Hankkeen taustalla häärii Jokuset-nimeä kantava alan ammattilaisten ryhmä ja musikaalin tuottaa Porvoonseudun musiikkiopisto.
![]()
Musikaalin esityskieli on suomi.
Esitys on väliajallinen ja sen kesto väliaikoineen on noin kaksi tuntia.
Esitys sopii yli viisivuotiaille.
![]()
Tenavat-musikaali (alunperin You´re a Good Man Charlie Brown)
Perustuu Charles M.Schulzin Tenavat-sarjakuvaan
Musiikki ja käsikirjoitus: Clark Gesner
Käsikirjoituksen lisäykset: Michael Mayer
Musiikin ja sanoituksen lisäykset: Andrew Lippa
Suomennos: Esko Elstelä, Samuel Harjanne
Ohjaus: Samuel Harjanne
Koreografia: Heikki Hautajoki
Kapellimestari: Merzi Rajala
Esitysoikeuksien valvonta: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner Oy

